Barcelona baby

Heipsan

Lienee varmaan turha edes päivitellä, että viime kerrasta onkin hieman (puolisen vuotta) aikaa kun olen mitään postaillut. Olen kuitenkin jonkin aikaa haudutellut päässäni ajatusta uuden sivuston tekemisestä, kun blogger on niin kivikautisen oloinen. Päätin siis lähteä kokeilemaan WordPressiä.

Ja mistäpä sitä aloittaisi..? Muutin syyskuussa Helsinkiin, aloitin opiskelun Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja elämä on ihanaa!! Omilleen muuttaminen uuteen kaupunkiin, uusi koulu ja uusi työpaikka… Kulunut syksy on ollut aikamoista pyöritystä, mutta hyvää sellaista. Nyt minulla on vielä edessä viimeinen kahden viikon rutistus kaikkien kouluhommien parissa ennen pitkään odotettua joululomaa. Aurinko ja paratiisirannat kutsuvat, sillä lähdemme silloin Mauritiukselle lomailemaan perheen kesken. Can’t wait!

Ajattelin nyt jakaa teille elokuisen Barcelona- reissumme kuvia. Lähdimme sinne ystäväni Jannin kanssa semi-extemporesti, kun halusimme jonnekin ihanaan paikkaan Etelä-Eurooppaan viikoksi rilluttelemaan ja nauttimaan elämästä. Barcelona oli juuri täydellinen siihen tarkoitukseen. Söimme hyvin, shoppailimme, nautimme kauniista arkkitehtuurista ja tsekkasimme pakolliset turistinähtävyydet. Tehtiin myös päiväretki läheiseen rantakylään nimeltä Sitges, joka oli hyvin viihtyisä ja sympaattinen paikka. Annan kuitenkin nyt kuvien puhua puolestaan!

 

DSC_0144

DSC_0217

DSC_0189

DSC_0011
DSC_0035

DSC_0125

IMG_4972

DSC_0145

DSC_0193

DSC_0003

DSC_0021

DSC_0023

DSC_0090

DSC_0119

DSC_0104

DSC_0087

DSC_0079

DSC_0068

DSC_0050

DSC_0150

DSC_0151

DSC_0163

DSC_0032

DSC_0030

DSC_0137

DSC_0140

DSC_0042

DSC_0045

DSC_0046

DSC_0040

DSC_0165

DSC_0169

DSC_0164

DSC_0177

DSC_0172

DSC_0184

DSC_0196
DSC_0207

DSC_0215

DSC_0209

DSC_0216

DSC_0221

DSC_0200

DSC_0205

DSC_0223

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s